Seuraavana tehtävänämme oli tehdä maalaus omasta "sisäisestä maailmastamme". Työ oli tarkoitus toteuttaa näyttelykäyntiemme hengessä ottamalla vaikutteita Yayoi Kusaman tai Niki de Saint Phallen teoksista. Itselleni oli jäänyt Phallen näyttelystä mieleen erityisesti hänen ampumisperformanssi teoksensa. Ymmärtääkseni näissä töissä Phallelle tärkeämpää kuin lopputulos oli prosessi, jolla työ oli toteutettu. Tässä hengessä lähdin toteuttamaan myös omaa maalaustani.
Lähdin lopulta tekemään työtä melko lailla ilman suunnitelmaa ja fiiliksen pohjalta. Valitsin aluksi väreikseni mustan ja valkoisen, ja ensimmäisenä maalasin koko paperin vaalean harmaaksi. Tämän jälkeen lähdin jatkamaan samoilla väreillä, mutta vaihtaen pensselin palettiveitseen. Otin palettiveitselle nokareen valkoista ja mustaa, ja aloin sivellä sitä paperille niin, että värit pääsivät sekoittumaan hieman. Jätin jäljen myös tarkoituksella epätasaiseksi ja rosoiseksi.
Seuraavaksi päätin lähteä tuomaan työhön lisää väriä. Tämän halusin toteuttaa roiskemaalaamalla. Niinpä seuraavalla tunnilla pääsinkin levittämään suojapressua koulun käytälle. Valitisin uusiksi sävyiksi kylmän punaisen, jota taitoin hieman keltaisella sekä sekoittamani vihreän. Roiskemaalaminen oli hauskaa, mahdollisesti jopa elämyksellistä. Värien räiskiminen antoi työlle myös lisää ulottuvuuksia, sillä se oli oikeastaan mahtava tapa purkaa tunteita ja fiiliksiä.
Lopputuloksessa roiskeet eivät ehkä päässeet näkyviin niin hyvin kuin olisin toivonut, sillä niiden taustalla olevalla kerroksella mustaa ja valkoista tapahtuu jo itsessään paljon. Lisäksi maalauksessa, jossa on käytössä vastaväriharmoniaa, toimisivat värit yhdessä paremmin, mikäli toista väriä olisi huomattavasti enemmän. Toisaalta tosiasiassa lopputulos ei toteuttamisen jälkeen oikeastaan tuntunut juurikaan tärkeältä, sillä prosessi oli ollut mielenkiintoinen ja hauska.
